Liikunta
1.2.2025
Hyvinvoinnin pohjalla on kolme asiaa: Liikunta, uni ja ruoka. Nämä, kun on terveellä tasolla, niin ihmisellä on hyvät lähtökohdat voida hyvin ja pärjätä elämässään. Keskustelin Kuopiossa käyneiden Kokoomuslaisten kansanedustajien kanssa liikunnasta ja kuulin jotain lukuja siitä, miten paljon rahaa valtio käyttää nuorten liikuntaa tukeviin hankkeisiin vuosittain. Kuopiossa liikuntapaikat ovat lisääntyneet ja kehittyneet viimevuosina. Meillä on myös menestyksekäs jalkapallojoukkue ja kunnollista jalkapallostadionia on suunniteltu kauan Kuopioon. Täällä on hyvät mahdollisuudet elää liikunnallisesti. Tahdon olla tukemassa tätä.
Varusmiespalveluksen alussa olevia Cooper-testin tuloksia on tilastoitu noin 50-vuotta. 50-vuotta sitten keskiverto aloitteleva varusmies juoksi noin 2700 metriä, kun viimeiset viisi vuotta keskiverto tulos on ollut alle 2400 metriä. Kuopiolaisissa peruskouluissa on lopetettu harrastamasta koulujen välisiä urheilukilpailuja. Ympäri Suomea monet ulkoluistelupaikat ja muut harrastepaikat ovat hiljaisia. Lihavuus on yleistynyt. Lihavuus on yleisintä 40-64 vuotiailla, mutta se on lisääntynyt muissakin ikäryhmissä. Lihavuuden vaikutusta terveyteen tulisi korostaa rohkeammin. Ylipaino lisää tunnetusti diapetes-riskiä, mutta sillä on paljon muitakin epäterveellisiä vaikutuksia.
Olen iloinen Stubbin liikunnallisuudesta ja hän inspiroi meitä meidän presidenttinä myös olemaan liikunnallisempia. Itsekin tahdon innostaa nuoria ja kaiken ikäisiä kuntoilemaan. Liikuntaan täytyy luoda hyvät edellytykset. Täytyy myös miettiä, millaista liikuntaa kansa tahtoo. Padel on ollut iso hitti viimeaikoina. Kaikki eivät välttämättä tykkää hiihtää. Hiihtoon meillä on hyvät puitteet, mutta kaikenlaiseen liikuntaan, johon harrastajia löytyy tulee tehdä hyvät puitteet. Vanhuksillekin tulisi olla mahdollisuus harrastaa liikuntaa ja päästä paikkoihin, kuten uimahalli.

Kuvassa vasemmalta oikealla, olen minä ja minun pikkuveljet puolimaratonin jälkeen. Juokseminen ja käveleminen ovat todella hyviä liikunnan muotoja. Moni on ottanutkin käyttöön aktiivisuusrannekkeen. Hyvä idea on esimerkiksi pitää huolta, että saisi tietyn määrän askeleita minimissään päivässä ja huolehtisi siitä käyttämällä jalkojaan enemmän hyötyliikunnan merkeissä ja käymällä lenkillä säännöllisesti. Liikkuminen on todella mukavaa porukalla, mutta jos ei ole liikunnallisia kavereita, niin kannattaa ihan oman hyvinvoinnin takia käydä yksin, jos ei saa kaveria mukaan. Se todella tekee hyvää.
Ylä-Savosta Iivo Niskanen on näyttänyt meille, että savolainenkin voi olla moninkertainen olympiavoittaja. Kaikista meistä ei kuitenkaan tule olympiavoittajia. Kaikki kuitenkin pitäisi saada liikkumaan. Ylipainoisenkin ihmisen tulisi pystyä liikkumaan hyvällä mielellä, eikä hävetä. Lapsia tulisi rohkaista liikkumaan, vaikka he olisivatkin "huonoja" siinä. Nuoren oppiminen liikkumaan lähtee peruskoulusta. Liikunnan opettajien pitäisi olla ahkeria ja löytää tapoja saada kaikki liikkumaan. Jos joku ei tykkää jostain liikuntalajista, niin täytyisi olla mahdollisuus harrastaa jotain muuta. Kaikki eivät välttämättä tykkää sählystä, vaikka se on liikunnan opettajalle helppo laji vetää oppilaille. On helppoa istua kentän reunalla, kun lapset pelaa sählyä. On myös helppoa panostaa niihin lapsiin jotka ovat jo hyviä ja kovia harrastelijoita. Pitäisi kuitenkin huomioida nekin lapset, jotka eivät ole niin kovia liikunnassa ja saada heidätkin mukaan. Näitä asioita pitää miettiä, kun jakaa joukkueita. Kaikkien pitäisi saada onnistumisen kokemuksia ja päästä mukaan. Monesti kuitenkin vähemmän liikkuva harmittelee ja masentuu liikuntatunnilla ja se jättää varjonsa aikuisuuteenkin.
Työpaikoillakin tulisi huomioida liikunta. Monissa paikoissa tarjotaan liikuntaseteleitä. Seisomisen mahdollistavat työpöydät ovat todella hyviä ja niitä kannattaa hyödyntää. Puolustusvoimissa maksetaan joka viikko palkkaa tietty tuntimäärä siitä, että työntekijä harrastaa itsenäisesti jotenkin liikuntaa. Samaa voisi jotenkin soveltaa muissakin työpaikoissa. Rakennustyömailla on joskus jumppatuokioita ja muistan eräässä työpaikassa, että joskus meille ohjattiin venyttely kesken työpäivän. Valtio voi tehdä joitain viisaita kamppanjoita kansalaisten ja nuorten aktivoimiseen, kaupunki voi panostaa liikuntapaikkoihin, bussit voi kuljettaa paremmin liikuntapalveluiden pariin ja sitten voi saada aikaan, että opettajat ja lääkärit rohkaisisivat kansalaisia enemmän harrastamaan liikuntaan. Tapoja on monia, mutta emme voi vain katsoa, kun kansamme lihoaa ja voi huonosti.
Tottakai lopulta liikunnan halu täytyy lähteä ihmisestä itsestään. Ei pidä harmitella huonoa kuntoaan tai korkeaa painoaan, vaan täytyy mennä sillä mitä on ja aloittaa omassa tahdissaan. Voi alkaa esimerkiksi syömään terveellisemmin ja ostamaan aktiivisuus rannekkeen ja käymään vaikka pienellä kävelyllä joka toinen päivä. Liikunnasta pitäisi saada jokaiselle kansalaiselle elämäntapa, varsinkin jos työ ei ole kovin fyysistä.
Kokoomuksen pääteemoja on talous, turvallisuus ja tulevaisuus. Mielestäni jos kansamme lisää liikuntaa, niin sillä on vaikutusta näihin kaikkiin. Talous paranee, kun liikunnan kautta ihmisille tulee lisää virtaa ja voimavaroja elää tuotteliaammin. Turvallisuus lisääntyy, koska meillä on tervellisemmät sotilaat ja reservi, kuten kansa muutenkin. Erityisesti tämän päivän kuntoilulla on positiivinen vaikutus tulevaisuuteen. Hyvinvointialueen kustannukset laskevat, kun on vähemmän hoidon tarvetta, kun kansa on liikunnallisempi. Ihmisten kyky tehdä töitä ja elättää läheisensä ja maksaa veronsa säilyy. Osa työttömyydestä johtuu epäterveydestä, johon varmasti myös osatekijänä joillakin on liikunnan puute. Kaikin puolin liikunta on todella hyvä asia. Kokoomus on sivistyspuolue ja mielestäni osa sivistystä on liikunta. Kantakaamme jokainen kortemme kekoon liikunnallisen Suomen hyväksi. Kiitos kaikille liikuntatapahtumien järjestäjille Kuopiossa. Olen teidän ehdokas.
Toivottavasti tämä kirjoitus motivoi sinua liikkumaan. Tarkoitus ei ole masentaa ketään tai tuomita. Mutta mitä aiemmin nouset sohvalta ja lähdet liikkumaan ja ulkoilemaan, sitä parempi itsellesi läheisillesi ja koko kansalle. Liikutaan itsemme ja kansamme elinvoimaisemmaksi ja otetaan tekemisen ja liikkumisen meininki elämäntavaksi. Myös stressi, joka on nykyään todella yleinen vaiva, niin stressi vähenee, kun liikkuu. Liikkuessa lihakset tavallaan stressaantuu kovassa käytössä ja liikunta suorituksen jälkeen lihakset rentoutuu ja se lihaksiin laitettu stressi lievittää päässä olevaa stressiä. Tarkoitan sitä, että liikkuminen parantaa myös suoraan henkistä hyvinvointia. Liikunta on auttanut minua todella paljon ja se voi auttaa myös sinua! Rohkaistaan kaikkia liikkumaan! Lähde kokeilemaan ja löytämään liikunnallinen laji, joka sopii sinulle! Olkoon se juoksu, kuntosali, uinti, padel tai vaikka tanssiminen, mutta lähde liikkumaan! Kun harrastat liikuntaa, huomaat että kaikki muutkin osa-alueet elämässäsi lähtevät rullaamaan entistä paremmin, koska voit paremmin! Ja muista äänestää Pietikäinen, niin pidetään liikunnasta huolta!
Kuopiossa on paljon hienoja mahdollisuuksia liikuntaan. Aion tehdä parhaani, että mahdollisuudet pysyvät mahdollisimman hyvinä, helposti saavutettavina ja edullisina. Vahvistetaan nuorten liikuntaa. Panostetaan jalkapalloon, se on Kuopion kuningaslaji ja toki jääkiekkoonkin. Käytetään myös järkeä liikuntapaikkojen rakentamisessa ja otetaan selvää asioista, mitä ollaan tekemässä. Liikuntapuolen toteutukseenkin tarvitaan lisää taloudellista tolkkua.